Kangashäkin kylä

Kangashäkin kylä kuuluu Uuraisten kuntaan. Kylän sijainti on erinomainen. Kylä sijaitsee noin 15 km Uuraisilta itään päin ja noin 30 km Jyväskylästä pohjoiseen nelostien tuntumassa hyvien kulkuyhteyksien äärellä.

Kylälle on muuttanut viime vuosien aikana paljon lapsiperheitä. Kylän asukasmäärä on edelleen kasvussa. Asukkaita alueella on 864 henkilöä (Joulukuu 2017). Talouksien lukumäärä on 254.

Kylän uudessa koulussa aloitti opintonsa syksyllä 2017 137 koululaista ja 28 eskarilaista. Tammikuussa 2018 oppilasmäärä kasvaa 141:een. Kangashäkissä on ollut alun perin yksi koulu, se oli Pölykankaantien varrella. Sen aloittamisvuosi ei ole tiedossa. Vanha koulurakennus on nykyään Ortodoksiseurakunnan leiripaikka.

Hirvasen alue sai oman koulupiirin vuonna 1954. Koulu aloitti kauppias Esra Laitisen talossa. Parin vuoden jälkeen se siirtyi Esko Hirvasen taloon, molemmat ovat nelostien varressa entisen koulun naapureina. Oma koulurakennus eli Hirvasen vanha koulu valmistui vuonna 1961. Sitä laajennettiin ensi kerran 1991 ja sen jälkeen monessa eri vaiheessa.

Kangashäkki kuuluu pienten järvien ylänkö-alueeseen ja alueella sijaitseekin kauniita vesistöjä: Sarvilampi, Kiiskilampi, Valkealampi, Saarilampi, Pieni Hirvanen ja Häkinjärvi.

Kylän alueelta löytyy myös viljelymaisemaa. Kangashäkki on yksi suurimmista viljelyalueista koko kunnassa. Kangashäkin luontoon kuuluu olennaisesti myös mäntykankaat.

Luonnosta löytyy mäntykankaita, järviä ja pieniä mäkiä.

Mainokset

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑